Suomen luonto nukkuu talvella ja kerää
voimia. Monivuotiset kasvit, kuten puut,
alkavat jo kesällä varastoida ravintoa
juuriin, runkoon, nuppuihin ja muihin
talvehtiviin osiin. Syksyllä ne karkais-
tuvat yhä enemmän.
Esimerkiksi mustikanvarret kestävät
-30°C tammikuussa, mutta vain -15°C
lokakuussa.
Suurin osa solujen sisältämästä nes-
teestä tihkuu syksyllä solujen välissä
oleviin väleihin. Jäljelle jäävästä solu-
nesteestä tulee sokeripitoisempi, se
tiivistyy ja kestää alhaisempia lämpö-
tiloja.
Tällä tavalla kasvit laskevat jäätymis-
pistettään solujen sisällä.

Keväällä luonto herää vähitellen.
Luonnonmarjojen sadon kannalta pahin
aika on keväthallat jos silmut ja kukinta
ovat päässeet alkuun. Paleltuminen
voi aiheuttaa sadon pienentymisen ja
joissain tapauksissa kadon varhain
kukkivalle lajikkeelle. Erityisesti tasa-
mailla kasvavien marjojen kukinnat
ovat vaarassa paleltua herkemmin kuin
vesistöjen rannalla ja rinteissä kasvavat
marjat. Vuonna 2008 oli esimerkiksi
mustikalla erittäin huono vuosi koska
kukinnot paleltuivat lähes koko maassa
keväthalloista johtuen.